Luennoitsijan muuttuva rooli

Aikoinaan opettaja oli auktoriteetin edustajana arvostettu ja kunnioitettu hahmo. Opettaja yhdisti haajaantunutta ja hätääntynyttä, sodan kauhuista järkyttynyttä kansaa. Maailmalla imperialistisessa kontekstissa opettaja saattoi tulla kaukomailta laukku olalla opettamaan maaseudulla ennen tuntemattomia asioita, joista kuitenkin kummatkin näkivät olevan hyötyä kun mahdollisesti tulevaisuudessa nuoret lähtevät riisipelloilta kaupunkiin ansaitsemaan rahaa vanhempien elättämiseksi ja tukemiseksi.

Suomalaisen peruskoulun historiassa opettajan rooli kirkollisena ja valistuksellisena kasvattajana himmeni samalla kun yhteiskunta pääsi hiljaa jaloilleen ja rakensi voimakkaasti omaa modernia identiteettiään. Nokioiden, huippuyliopistojen ja taustemmalla myös aseteollisuuden ja erilaisiin hankkeiden osallistumisen sarastaessa horisontissa, opettajat ja koulutusfilosofia kokivat pohjoisen itäreunan niemellä voimakasta vetoa konstruktivistiseen kompetenssien kehittämiseen. Osin eurooppalaisen tieteenfilosofian innoittamana koulutus nähtiin yhä enemmän osana todellisuuden rakentamista, jossa tekijällä katsottiin olevan tärkeämpi rooli kuin faktoihin nojaavilla teoreettisilla kehikoilla, konsepteilla ja suurilla tarinoilla.

Luennoitsijat yritysmaailmassakin yhä enemmän omaksuivat samanlaista ajattelumaailmaa, jossa työntekijän rooli alamaisena muuntui itseohjautuvan tiedostavan ja itseään vastuullisesti kehittävän toimijan suuntaan. Laki ja instituutit laahasivat jäljessä, ja jotkin työtenkijäryhmät elättivät vanhoja valtasuhteita, nostivat jalustalle prosessipäälliköitä, johtajia ja symboleita, joille oman vastuun voi ulkoistaa.

Opettajan, luennoitsijan ja seminaarin vetäjän rooli konstruktivistisessa oppimis- ja tieteenfilosofiassa, miten asiat on ja kehittyy, liittyy fasilitaattorimaiseen kehittymisen tukemiseen ja esteiden raivaamiseen oppimiselta. Seminaareissamme luennoitsijat siten innostavat ja jopa provosoivat osallistujia, niin paikanpäällä kuin verkossakin, pohtimaan omia lähtökohtiaan, kykyä ja toimintatapoja. Rakentamalla ja ehkä jopa luomalla tilanteita ja tilaisuuksia joissa osallistujat voivat kehittää osaamistaan, huomata toimintansa erityispiirteet ja kehittyä osana yhteisöä ja suhteessa itseensä.

Osallistujalle seminaarista parhaan hyödyn saamisen varmistamiseksi seminaareissamme on korkea kynnys, jonka myötä osallistujan oman roolin merkitys korostuu. Seminaari antaa kuitenkin mahdollisuuden, kehittymistä tukevan sosiaalisen ympäristön ja seminaarin vetäjän ammatillisen kokemuksen avuksi. Näistä sosiaalisistutor-606091_960_720ta tukirakenteista saattaa olla iloa ja hyötyä opiskelijalle siinä vaiheessa kun hän huomaa omat kehittymistarpeensa ja ehkä asettuu puolustavalle kannalle.

Yhdessä muiden kanssaihmisten kanssa omaa ammatillista identiteettiä, osaamispotentiaalia ja kriittistäkin näkökulmaa voi kehittää ja tarkkailla. Kun samalla vastavuoroisesti voi tarjota toisille osallistujille rakentavaa kritiikkiä, kannustavia kokemuksia ja apua vaikeiden konseptien tulkitsemisessa, saattaa samalla itse saada riemaannuttavia tunne-elämyksiä kun huomaakin itse oppineensa uutta auttaessaan toista kyntämään kyisen pellon.